Turun Vesihuolto Oy kehittää veden etäluentaa yhdessä yhdeksän muun vesilaitoksen kanssa. Hanke alkoi syksyllä 2020, ja sen tavoitteena on saada niin kustannushyötyjä kuin suurempia vaikuttamismahdollisuuksia etäluennan kehittämiseen. Yhteishankkeen vetäjänä toimii Alva-yhtiöt Oy.

Hankkeen ensimmäisessä vaiheessa on tehty markkinakartoitusta sekä määritelty, millaisia asioita veden etäluennan päämittauksessa on otettava huomioon. Määrittelyjä on tehty mittalaitteiden, asennuksien ja luentapalvelun vaatimuksiin. Markkinakartoitusta jatketaan HILMA-tietopyynnön kautta saatujen ratkaisuehdotusten ja aktiivisen markkinavuoropuhelun myötä.

Määrittelyvaihe päättyy maaliskuun puolivälissä, johon mennessä valmistellaan tarjouspyyntöasiakirjat ja siirrytään hankkeen hankintavaiheeseen. Hilma-hankintailmoitus julkaistaan huhtikuun alussa ja hankintasopimukset pyritään saamaan valmiiksi kilpailutukseen osallistuvien vesilaitoksien kanssa kesän 2021 aikana.

Veden etäluenta helpottaa niin vesilaitosten kuin asiakkaidenkin arkea. Etämittauksen myötä asiakkailta poistuu myös arviolaskutus, kun vesi laskutetaan jatkossa todellisen kulutuksen mukaan. Veden etäluennan mahdollistama tarkempi mittausdata kannustaa myös vedensäästöön, kun omasta kulutuksesta saa ajantasaista tietoa. Etäluenta tuo uusia työkaluja myös vesilaitosten verkostonhallintaan, kun kulutustietoa voidaan hyödyntää ennakoivassa kunnossapidossa ja viankorjauksissa.

Lisätietoja hankkeesta antaa:

Asiakaspalvelupäällikkö
Tommi Rantanen
Turun Vesihuolto Oy
p. 040 184 0907
tommi.rantanen [at] turunvesihuolto.fi