Verkosto (2) – kopio pieni

Turun Vesihuolto korjaa ja rakentaa

16.10.2025

Toteutamme vuosittain kymmeniä vesi- ja viemäriverkoston saneerausurakoita, jotta puhtaan veden toimittaminen ja viemäröinti toimivat turkulaisille nyt ja tulevaisuudessa.

Vesihuollon tavoitteena on pitää verkostot hyväkuntoisina ja oikein mitoitettuina jopa 70 vuoden päähän. Verkoston huoltamisen lisäksi rakennamme uutta vesi- ja viemäriverkostoa kasvavan kaupungin tarpeisiin.

Saneeraukset kohdistetaan erityisesti heikkokuntoisiksi todettuihin johto-osuuksiin ja pääjohtoihin, jotka ovat toimintavarmuuden kannalta erityisen tärkeitä. Vesi- ja viemäriverkoston kuntoa arvioidaan mm. aiempien korjaustapahtumien perusteella ja erilaisten kuntotutkimusten, kuten vuotovesitutkimusten ja viemärikuvausten, avulla. Pitkäikäisimmät, yhä toimivat johto-osuudet saattavat olla yli 100 vuotta vanhoja.

“Vesihuollon työmaita voidaan ja pyritään toteuttamaan myös kaivamattomilla tekniikoilla.”

Analysoinnin perusteella päätetään, mitä putkiosuuksia korjataan ja milloin. Joskus riittää pelkkä viemärin sukitus, mutta jos myös vesijohto tai hulevesiviemäri on elinkaarensa päässä, uusitaan kaikki putket kerralla. Teemme Turun kaupungin kanssa yhteistyötä, jotta katuremontit ja vesihuoltoverkostojen saneeraukset saataisiin aikataulutettua yhteen, jotta samaa katua ei tarvitsisi avata muutaman vuoden välein. Vesihuollon työmaita voidaan ja pyritään toteuttamaan myös kaivamattomilla tekniikoilla.

Asukkaille aiheutuvaa haittaa pyritään pienentämään mm. hyvällä tiedottamisella. Paineellinen vesijohto on aina suljettava joiltain osin, ennen kuin korjaustöitä voidaan tehdä. Tavoitteenamme on pitää vesikatkokset mahdollisimman lyhyinä ja tiedottaa niistä hyvin ennakkoon. Akuuteissa vuototilanteissa ennakkoon tiedottaminen ei ole mahdollista.

“Tavoitteenamme on pitää vesikatkokset mahdollisimman lyhyinä ja tiedottaa niistä hyvin ennakkoon.”

Tiedotamme myös hyvissä ajoin vesihuoltotyömaan alkamisesta kadun asukkaille, jotta heillä on aikaa selvittää omien putkiensa saneerausmahdollisuutta samalla, kun katu on auki. Työmaan alkaessa työmaakyltissä mainittu urakoitsija ja Vesihuolto yhdessä tiedottavat alueen asukkaita ja isännöitsijöitä. Urakoitsija on kuitenkin työmaahan liittyvissä kysymyksissä ensisijainen yhteyshenkilö.

Saneerausten ja uudisalueiden vesihuollon rakentamisen lisäksi päivystämme äkillisiä putkirikkoja varten 24/7 vuoden jokaisena päivänä.

Katso käynnissä olevat vesikatkokset ja vesihuoltotyömaat kartastamme.