Tku_Vesilaitos_Vesi_lehti_Oskari_Isokääntä_24.3.3030_22-25

Kun on aika vaihtaa uuteen

01.06.2020

Yksi Turun Vesihuollon kolmesta mittariasentajasta on Oskari Isokääntä. Hän huolehtii vanhojen vesimittareiden poistosta ja uusien asennuksesta, jotta sinun ei tarvitse.

TEKSTI: MIIKKA RUSI • KUVAT: VALENTINA MORALES-BUSCHMANN

Kerran noin kymmenessä vuodessa omakotitaloasuja saa kotiinsa kirjeen, jossa pyydetään ottamaan yhteyttä Turun Vesihuoltoon vesimittarin vaihtoa varten. Silloin mittariasentaja Oskari Isokääntä saa pian työlistalleen täytettä.

Hänen tavallinen työpäivänsä koostuu koteihin tehtävistä asiakaskäynneistä, joita kertyy päivästä riippuen vaihteleva määrä – noin muutamasta reiluun kymmeneen käyntiin.

– Yksi tämän työn hauska puoli on se, että saa olla erilaisten ihmisten kanssa tekemisissä. Esimerkiksi kotieläimet piristävät aina päivää, mutta tietysti vierailuilla täytyy olla hiukan varovainenkin.

Yleensä mittarivaihdot tehdään yksin, ja tavallisissa omakotitaloissa työ on ohi hyvin nopeasti. Joissakin suuremmissa kohteissa, esimerkiksi kerrostaloissa, on kuitenkin käytössä suurempi mittarikoko. Silloin paikalle tarvitaan työn haastavuuden vuoksi kaksi asentajaa.

– Pisin aika, joka on kulunut yhden mittarin vääntämisessä paikoilleen, on ollut noin kaksi tuntia, Isokääntä naurahtaa.

Kirjeeseen kannattaa reagoida heti

Mittarin uusimisen aikataulusta asukkaan ei tarvitse huolehtia itse, sillä vaihtojen koordinointi tehdään Turun Vesihuollon tietokannan perusteella. Kun mittarin vaihto tulee ajankohtaiseksi, asukasta lähestytään ensin kirjeellä.

Kirjeen saapuessa kannattaa kuitenkin reagoida asiaan viipymättä. Asukkaalle kerrotaan tarkat ohjeet jatkotoimista, eli käytännössä neuvotaan ottamaan Vesihuoltoon yhteyttä joko sähköpostilla tai puhelimitse. Näin toimimalla asennustyö saadaan etenemään normaalisti.

– Jos ei ota meihin kirjeen jälkeen yhteyttä, niin mittari jää vaihtamatta. Pitkän ajan kuluttua voi käydä jopa niin, että vesimittarin tiivisteet hapertuvat ja se alkaa vuotaa. Siinä tapauksessa Vesihuolto ei ole mahdollisista vahingoista korvausvastuullinen.

Mittarin vaihdosta puolestaan ei koidu asiakkaalle mitään ylimääräisiä kustannuksia.

Vesimittari auttaa seuraamaan kulutusta

Oman vesimittarin seuraaminen lukemapyyntöjen välissä ei ole välttämätöntä, mutta voi toisaalta kannustaa kohti taloudellisempaa vedenkulutusta. Oskarin mielestä on asukkaan oma päätös, kuinka tarkkaan haluaa seurata omaa vedenkäyttöään.

– Jotakuta se ei juurikaan kiinnosta, paljonko vettä kuluttaa. Toiset puolestaan käyvät tarkastamassa tilanteen hyvinkin säännöllisesti, hän kertoo.

Yksi vinkki Oskarilla on kuitenkin lukijoille. Mikäli syystä tai toisesta epäilee vuotoa omassa verkossaan, voi asian tarkistaa keskellä omakotitalon vesimittaria olevaa pientä mustaa ratasta tarkkailemalla.

– Jos ratas pyörii, vaikka kaikki hanat ovat kiinni, eikä vessaa ole vedetty hetkeen, kyse saattaa olla vuodosta.

Hyvin pienestäkin vuodosta voi tulla jatkuvasti juoksevana vanana asukkaalle suuri lasku. Yksi tyypillinen vuodon lähde on vessanpönttö, sillä wc-istuin saattaa vuotaa niin huomaamattomasti, ettei asiaa edes paljaalla silmällä huomaa.

– Silloin asian voi tarkastaa niin, että laittaa palan vessapaperia istuinosan takareunaan, mistä vesi valuu pönttöön. Jos paperi kastuu, wc vuotaa.

Tiesitkö?

Helpoiten ilmoitat vesimittarilukeman netissä osoitteessa turunvesihuolto.fi/vesimittari