Tommi (3)

Uusi mutta tuttu asiakaspalvelupäällikkö

01.12.2019

Turun Vesihuolto Oy:n asiakaspalvelupäällikkö Tommi Rantanen on tehtävässään uunituore. Hän vaihtoi syksyllä yhtiön sisällä vesihuoltoinsinöörin tehtävistä asiakaspalvelun puolelle. Osaamista vesihuollosta löytyy pintaa syvemmältä.

• TEKSTI: SINI SILVÀN • KUVAT: JASKA POIKONEN

Rantanen tuli töihin Vesiliikelaitokseen – sen viimeiseksi palkattuna työntekijänä joulukuussa 2016, eli juuri ennen kuin siitä tuli Turun Vesihuolto Oy. Hän aloitti verkostot- yksikössä, jolle kuuluvat suunnittelu, rakennuttaminen sekä verkostoinvestoinnin hankkeet. Asiakaspalvelupäällikkönä hän aloitti syyskuun alussa.

– Pitää tarttua haasteisiin, Rantanen nauraa ja korostaa, että asiakaspalvelun henkilökunta on se, johon hän nyt luottaa.

– He ovat meidän asiantuntijoitamme, jotka osaavat asiansa.

Rantasen koulutustaustana ovat opinnot Turun ammattikorkeakoulussa rakennustekniikan infrapuolella Sepänkadulla. Hän on työskennellyt rakennuttamisen, valvonnan ja suunnittelun parissa.

– Olen ollut töissä suunnittelutoimistossa ja esimerkiksi Helsingin seudun ympäristöpalveluissa (HSY). Siellä jätehuolto, vesihuolto sekä ilmanlaatuasiat ovat saman katon alla. Veri veti kuitenkin kotiseudulle Turkuun.

Uudessa tehtävässä tärkeintä on sujuva yhteistyö, mikä onkin Turun Vesihuolto Oy:ssä Rantasen mielestä helppoa. Yhtiössä on omaa osaamista ja se on sopivan kokoinen.

– Monissa isommissa organisaatioissa asiat menevät paljon byrokraattisemmin. Täällä ihmiset luottavat toisiinsa ja hommat hoidetaan yhdessä. Talossamme on sellainen historia, että henkilöillä on pitkiä työuria, minkä vuoksi ihmiset kokevat asiat omikseen vielä enemmän.

Asiakaspalvelusta sopimukset ja mittarit

Vesihuollon asiakaspalvelussa hoidetaan esimerkiksi asukkaiden uudet vesisopimukset, kun joku liittyy vesihuoltoverkostoon. Sopimuksia tehdään niin omakoti- kuin kerrostalorakentajien kanssa.

– Jos omistaja vaihtuu, tekee uusi omistaja sopimuksen. Vanha tai uusi omistaja ilmoittaa vaihtohetkellä mittarilukeman. Sen jälkeen laskutus lähtee pyörimään uuden omistajan nimiin.

Asiakaspalvelussa hoidetaan myös laskutusta. On mahdollista, että lasku lähetetään väärällä nimellä, kun kiinteistö on myyty, mutta sopimuksenvaihto jäänyt tekemättä.

– Tunnen talon hyvin, ympäristö ja ihmiset ovat tosi tuttuja. Samoin vesihuollon periaatteet, joiden pitääkin olla hallussa.

”Täällä puhutaan suoraan”

Asiakaspalveluyksikkö hoitaa myös tilaukset sekä vesimittareiden vaihdosta että tonttijohtojen liitostöistä.

– Vesimittarit ovat mekaanisia laitteita, joissa ratas pyörii ja mittaa virtaavan veden määrää, Rantanen toteaa. Myös pakkanen hajottaa mittareita, mistä yritetäänkin syksyisin muistuttaa asiakkaita. Tonttivesijohdon jäätymistä voi estää sulanapitokaapelilla tai varmistamalla muilla tavoin, ettei pakkanen pääse vesimittarin luo.

Tonttijohtojen liitostyöt vesijohtoon ja viemäriin kuuluvat Turun Vesihuolto Oy:n ammattilaisille. Mittari- ja tonttijohtoyksiköiden työnjohtajat ohjaavat tiimejä, jotka hoitavat näitä tilaustöitä. Työnjohtajat hoitavat päivittäiset asiat, mutta kokonaisvastuu kuuluu Rantaselle.

– Kyllä ne mua katteli vähän, täällä puhutaan ronskisti ja suoraan, Rantanen nauraa.

– Mutta hyvä henki on talossa.

Esineiden internet myös vesihuoltoalalle

Rantanen pohtii, että vesihuoltoalalla voi olla maine, että asiat tehdään, kuten on aina tehty, eikä isoja mullistuksia tapahdu. Kuitenkin esimerkiksi vesimittareihin on tulossa uutta tekniikkaa, jonka avulla niitä voidaan seurata etänä.

– Kun tehdään uutta, pitää olla varma siitä, mitä tehdään. Jos laitetaan joku putki maahan, sen pitää olla hyvä ja kestävä.

Uutta tekniikkaa on myös UMS-häiriötiedotepalvelu. Vesikatkoksista voi saada tiedon tekstiviestillä ilmoittamalla puhelinnumeronsa.

Käytännössä kaikki asiakaspalveluun liittyvä asiat voi hoitaa myös netissä. Henkilökohtainen asiakaspalvelu on kuitenkin tärkeää.

– Meidät saa puhelimella kiinni. Juuri tästä on saatu hyvää palautetta, että asiakkaista on huolehdittu.

Turun Vesihuolto Oy:n asiakaspalvelu toimii Logomon Konttorissa tilassa 112. Asiakaspalveluun pääsee Logomon satamanpuoleisessa päädystä, osoitteessa Köydenpunojankatu 14.

Kaikki asiakaspalveluun liittyvät asiat voi hoitaa myös netissä osoitteessa www.turunvesihuolto.fi