Pekka Hyysalo avannossa

Pekka Hyysalo rakastaa vettä kaikissa sen olomuodoissa

30.06.2023

Pekka Hyysalo on periksiantamattomuuden perikuva, jolla on ollut tiivis suhde veteen koko elämänsä ajan. Suhde on muuttunut ja kehittynyt vuosien varrella.

Teksti: Topi Jokinen
Kuvat: Jaska Poikonen

– Rakastan vettä, varsinkin lumen muodossa! Vesi on näytellyt valtavan suurta osaa elämässäni, ihan pikkupojasta asti, Hyysalo kertoo.

Hän on purjehtinut elämänsä ensimmäiset 11 kesää, viettäen kaikki kesälomansa Turunmaan saaristossa. Perheellä on myös mökki Itä-Suomessa, Kuolimojärven rannalla, missä syttyi rakkaus kalastamiseen.

– En haluaisi leijua, mutta isoisäni on ehkä Suomen kovin kalamies. Hän hallitsi monta vuotta järvilohen ennätystilastoa, ja hän on tehnyt paljon työtä uhanalaisen saimaannieriän hyväksi.

Lieneekö ennusmerkki liikunnallisesta lahjakkuudesta, mutta Pekka Hyysalo on oppinut uimaan erittäin nuorella iällä – hieman vahingossa ja pakonkin edessä.

– No, mikä on nuori? Olin kolmevuotias. Olimme purjehtimassa perheen kanssa, ja minulla oli kellukkeet. Isäni heitti minut kaaressa uimaan, ja rakastin sitä. Kerran kellukkeet valahtivat kainaloista, ja uin vain rantaan.

Sietokykyä kylmästä

Viime vuosina Hyysalo on ollut kylmäuinnin vankkumaton äänenkannattaja. Tämäkin tapa on syntynyt sattumien kautta.

– Aurajoessa järjestettiin vuonna 2020 kylmävesiuinnin SM-kilpailut, ja kisajärjestäjä kysyi haluaisinko tulla esiuimariksi. Sanoin samantien, että totta kai tulen. Sitten kävi selväksi, että matka on 25 metriä, enkä ollut ikinä uinut avannossa.

Tapahtumaan oli kaksi viikkoa aikaa, ja Hyysalo valmistautui ottamalla kylmän suihkun ja tekemällä hengitysharjoituksia joka aamu. Tapahtumasta lähtien kylmävesiuinti on jäänyt osaksi arkea.

– En myönnä rakastavani palelemista, mutta ne fysiologiset reaktiot, joita kehoni siitä saa, ovat tosi arvokkaita minulle. Uskon, että jos pystyy hallitsemaan kylmän aiheuttaman stressireaktion, se auttaa käsittelemään myös muita elämän vastoinkäymisiä.

Vedestä tukea kuntoutumiseen

Perusturkulainen Hyysalo joutuu tällä hetkellä omien sanojensa mukaan ”kärvistelemään Itä-Suomessa”. Hän on nimittäin avannut vastikään uuden kuntoutujille suunnatun studion Helsingin Hernesaaressa.

– En itse osaa toteuttaa kuntoutuksia, mutta kannustaa osaan. Tämän tilan yksi kantava voima on, että olen läsnä tsemppaamassa kuntoutuksen kanssa painivia ihmisiä. Kun ihmiset tuodaan yhteen, niin yhdessä voi tapahtua ihmeellisiä asioita.

Vedellä on ollut suuri rooli Hyysalon omassa kuntoutuksessa, etenkin sen alkuvaiheessa. Hänen mukaansa vesi on kuntoutujan näkökulmasta huikea elementti.

Jos pystyy hallitsemaan kylmän aiheuttaman stressireaktion, auttaa se käsittelemään myös muita elämän vastoinkäymisiä.

– Vesi, paitsi että se vastustaa, myös tukee tasapuolisesti. Kun en vielä pystynyt kävelemään tai hölkkäämään kuivalla maalla, vedessä se onnistui. Ei minulla ollut kaikki kunnossa veden alla, mutta ei myöskään niin pahasti romuna.

Teot luonnolle ovat tekoja ihmisille

Hyysalo kertoo säästävänsä vettä niin paljon kuin mahdollista. Tämä pätee myös kylmiin aamusuihkuihin.

– Talviaikaan skippaan kylmän suihkun ja menen ihan rehdisti lumihankeen makaamaan. Sehän on hyvä vedensäästövinkki!

Pekka Hyysalo on yksi John Nurmisen säätiön Itämeren pelastamiseen tähtäävän kampanjan kasvoista. Tästä huolimatta hän on enemmän huolissaan ihmisistä kuin maapallosta.

– Itämeren pelastamisen sijaan sanoisin, että siitä täytyy pitää huolta. Nykyään ajattelen, että kyllä luonto ja maapallo selviävät, mutta kaikki luonnon hyväksi tehty työ on työtä, jota teemme itseämme varten – jotta meillä olisi parempi olla täällä.