Vesihuoltolaiset
Mittakaupalla palveluasennetta
TEKSTI: PIHLA LAAKSO KUVAT: JASKA POIKONEN
Työnjohtaja Kari Soinion ja projektikoordinaattori Lassi Rantakosken työ vesimittarien parissa vaikuttaa turkulaisiin koteihin ja moniin Turussa järjestettäviin tapahtumiin.
– Ikäeromme tuntuu hiukan. Lassi on meistä vauhdikkaampi, sanoo Kari Soinio. Häntä ja työkaveri Lassi Rantakoskea naurattaa.
– Niin, Kari on rauhallinen ja minä taas nopea päätöksentekijä. Heti kun tulee jotakin uutta, niin olen jo toteuttamassa. Kari haluaa katsella ja makustella asioita enemmän, Rantakoski jatkaa. Soinio ja Rantakoski työskentelevät yhdessä lähes kaiken aikaa. Työkaverusten keskinäisestä huumorista huomaa, että he tulevat hyvin juttuun – ikä- ja työkokemusvuosien erosta huolimatta.
– Minä tulin taloon vuonna 89, Soinio kertoo. – Siis 1989, hän täsmentää ja kumpaakin naurattaa taas.
Soiniolla on metallialan koulutus. Ura alkoi aikanaan opintojen jälkeen pysäköintimittareiden rahojen tyhjentämisellä. Myöhemmin hän siirtyi toisenlaisten mittareiden pariin, nimittäin korjaamaan ja huoltamaan vesimittareita. Nykyiseen työnkuvaan vesimittariosaston työnjohdossa kuuluu esimerkiksi vesimittarinvaihtotöiden koordinointia asentajille.
Energia- ja ympäristötekniikan insinööriksi opiskellut Rantakoski puolestaan päätyi Turun Vesihuoltoon viisi vuotta sitten tekemään opinnäytetyötään. Sen jälkeen töitä on riittänyt. Hän työskentelee sekä vesimittari- että tonttijohto-osastojen työnjohdossa ja on mukana esimerkiksi etämittareiden käyttöönottoon liittyvässä projektissa.
– Käytännössä työ on paljolti ongelmanratkaisua ja erilaisia erikoistapauksia mittareiden kanssa, Rantakoski summaa.
Vesimittarien vaihdot työllistävät
Kaikkien turkulaiskotien vesimittarit pyritään uusimaan säännöllisesti 8–10 vuoden välein. Kun kausivaihto on ajankohtainen, Turun Vesihuolto lähestyy asukkaita kirjeellä ja ehdottaa ajankohtaa vesimittarin vaihtamiseen. Uudet asennettavat mittarit ovat etäluettavia ja tulevaisuudessa myös etälaskutettavia.
– Tietoverkkoa etälaskutusta varten rakennetaan koko ajan, Rantakoski kertoo. Vesimittareita vaihdetaan myös silloin, kun mittari hajoaa tai tulee muusta syystä ennenaikaisesti tiensä päähän. Joskus asukkailla herää epäilys, että vesimittarin lukemat eivät pidä paikkaansa. Silloinkin mittari voidaan vaihtaa uuteen ja vanha mittari toimitetaan tarkistettavaksi. Mittarivirheet ovat kuitenkin Soinion ja Rantakosken mukaan erittäin harvinaisia. – Jos vedenkulutus on huomattavan suurta, niin epäilisin ensin vuotoa, ja vasta sitten mittarin viallisuutta, Rantakoski pohtii.
Vesi virtaa turkulaisiin tapahtumiin
Kotitalouksissa käytettävien vesimittareiden lisäksi yksi Soinion ja Rantakosken vastuualueista Turun Vesihuollossa on väliaikaisessa vedenjakelussa käytettävien pystymittareiden vuokraus. Tilapäisesti vettä tarvitsevat asiakkaat, kuten suuret tapahtumajärjestäjät, hakevat pystymittarit Turun Vesihuollon tukikohdalta Halisista. Kun mittari liitetään määrättyyn palopostiin, se mittaa vedenkulutuksen laskutusta varten.
Veden saatavuus esimerkiksi juoma- ja käsienpesukäyttöön on tärkeä edellytys tapahtumien onnistumiselle. Soinio ja Rantakoski vuokraavat pystymittareita muun muassa Ruisrockin, Kesärauhan, DBTL:n ja Paavo Nurmi Marathonin käyttöön. Lisäksi pystymittarit asennetaan koko kesäkaudeksi esimerkiksi Kirkkopuiston Terassia ja jokirannan vaihtuvia markkinoita varten.
– Monet asiakkaistamme ovat samoja vuodesta toiseen ja he tietävät jo, miten tämä toimii. Yhteistyö on sujuvaa, Rantakoski kiittelee. Kotitalouksien vesimittareita asentavat ainoastaan Turun Vesihuollon asentajat, mutta pystymittarin vuokraajat asentavat mittarin yleensä itse ja tarvittaessa huolehtivat palopostista saatavan veden laadusta. Turun kaupungin työntekijät ovat usein mukana prosessissa tapahtumajärjestäjien apuna.
Asiakkaan tyytyväisyys palkitsee
Kaksikko tunnetaan Turun Vesihuollossa ihmisinä, joiden puhelimet soivat ehkä useimmin koko talossa. Molempien puhelin ehtii soida myös haastattelun aikana ainakin kertaalleen.
– Tässä työssä on paljon asiakaskontakteja, Soinio myöntää.
– Sähköpostiakin tulee perattavaksi. Asiakaspalvelussa työskentelevät välittävät meille pyyntöjä, jotka liittyvät tai eivät liity vesimittareihin, Rantakoski nauraa. Palveluasennetta ei heiltä tunnu puuttuvan. Työn merkityksellisyys syntyy kummankin mielestä juuri halusta auttaa – sekä työkavereita että asiakkaita.
– Olemme turkulaisten palveluksessa. Teemme työmme hyvin, jotta heillä olisi käytössään mahdollisimman luotettava vedenmittaus, Soinio pohtii.
– Ja samalla autamme asiakaspalvelussa työskenteleviä tekemään oman työnsä hyvin. Parhaamme tehdään, joka päivä, Rantakoski päättää.
Vesimittariosaston yhteystiedot
p. 040 484 0192
Puhelinajat: ma–to klo 8.00–11.00 ja 12.00–14.00, pe klo 8.00–11.00
Jos vika on kiireellinen, ota palveluaikojen ulkopuolella yhteyttä päivystykseen: p. 044 907 2011 (valvomo)